Haastattelussa Kristiina Haapalainen
Kuopiosta kotoisin oleva tekstiilimuotoilija Kristiina Haapalainen muutti Turkuun viisi vuotta sitten. Hän on luotsannut avomiehensä kanssa Polkka Jam -merkkiä jo kymmenisen vuotta. Postikortteja, julisteita, keittiöliinoja sekä lasten ja aikuisten vaatteita valmistuu oman merkin ohella myös Jetille. Suunnittelutyön lisäksi Kristiina on tunnettu garagerockbändi The Micragirlsin rumpalina.
1. Minkälaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?
” Tavoitteena on käyttää kesällä aikaa suunnittelutyöhön. Viime kesä meni kokonaan kellaristudiolla töitä tehdessä, mutta tänä kesänä yritän myös hieman nauttia oleilusta. Aion matkustella kotimaassa, ainakin Turun lähiseudulla ja mahdollisesti myös Lapissa. Tarkoitus on pitää luonnoslehtiö ja kamera mukana ja kerätä ideamateriaalia reissuilta."
2. Mikä kesäisessä kaupungissa inspiroi?
”Turku on ihana kesäkaupunki. Vanhat rakennukset, luonto ja meren läheisyys inspiroivat minua. Samoin kaupunkikulttuuri kahvilat, klubit, musiikki ja muut ihmiset. Ruissalon luontopoluista on tullut erityisen rakkaat tämän kevään aikana."
3. Mitkä ovat tämän kesän parhaat musiikkitärpit?
"Kesän ehdottomia keikkoja ovat Circle Ruisrockissa 8.-10.7, 22 Pistepirkko ja Plain Ride Brinkkalan sisäpihalla 15.7 sekä japanilainen legendaarinen garagepunkbändi Guitar Wolf Klubilla 21.7.
4. Mitä Polkka Jamille kuuluu juuri nyt?
" Saimme vähän aikaa sitten uuden Turku Treasure Mapin painosta. Uusi postikorttisarja ilmestyy myös aivan pikapuoliin. Rautatieaseman kulttuuripainotteisen Kioskin avajaisia vietettiin alkukesästä ja sieltä sekä Jeti Shopista löytyy meidän suunnittelemia Polkka Jam ja Jeti tuotteita."
