Haastattelussa Miia Liesegang
Muotoilija Miia Liesegang toteuttaa yrityksille erilaisia muotoilutoimeksiantoja perustamassaan Suunnittelutoimisto Innollisessa. Miia on myös luonut uraa korutaiteilijana ja hänen suunnittelemiaan hopeakoruja myydään mm. Kulmakaupassa ja Design Forum Shopissa Helsingissä.
Turkulaisille Miia on tuttu kasvo Turku Design Now! -myyjäisten sekä kesäkuun alussa järjestettyjen Keinutuolien kokoontumisajojen takaa.
1. Minkälaisia kesäsuunnitelmia sinulla on?
”Aion viettää aikaa perheeni ja ystävieni kanssa mökillä saaristossa. Luvassa on veneilyä, telttailua, valokuvausta sekä riippukeinussa makoilua. Ainakin yksi ilta menee merellä auringonlaskua ihaillessa ja Matti Johannes Koivun Irwin-sovituksia kuunnellessa, valitettavasti ei livenä.”, kertoo Miia.
2. Mihin veisit Turkuun saapuvat muotoilusta kiinnostuneet ulkopaikkakuntalaiset?
” Vanhempaa muotoilua esittelisin Käsityöläismuseossa, jossa on paljon arjen määräämää käytännönläheistä muotoilua. Esittelisin siellä myös oman sukuni käsityötaitoja kirjansidonnassa. Valitettavasti taito ei ole periytynyt useamman sukupolven yli”, Miia harmittelee. Nykymuotoilua voisi puolestaan ihailla Turku Design Now! -myymälässä Kulmakaupassa”, hän jatkaa.
3. Onko sinulla jotain menovinkkejä kesään?
"Olen varannut liput Vartiovuoren kesäteatteriin Risto Räppääjä -esitykseen. Ja tietenkin naantalilaisena mennään katsomaan Varesta.”, kertoo Miia
Miia aikoo myös kokeilla Saunalabin taidesaunoissa saunomista. Neljän suunnittelijan rakentamat saunat ovat esillä Turussa aina elokuun loppuun saakka. Kun ideat loppuvat, hän etsii lisää tekemistä hauskasta Suosittelumoottorista.
4. Mikä on paras paikka viettää helteistä kesäpäivää kaupungissa?
”Jos viettää aikaansa keskustassa, kannattaa hakea torilta mansikoita ja suunnata jokirantaan istumaan. Samppalinnan maauimala on myös hyvä vaihtoehto kuumana kesäpäivänä.”, kertoo Miia.
5. Mitä kuuluu Innolliselle? Minkälaisia projekteja sinulla on tällä hetkellä työn alla?
Miia työstää paraikaa muutamia huonekalu- ja laivanrakennusteollisuuteen liittyviä projekteja. Myös syksyn Habitare -messut työllistävät häntä sekä asiakkaiden että omien projektien puitteissa. ” Työstän teossarjaa messujen yhteydessä järjestettävään ArtHelsinkiin. Kyseessä on yksi Skandinavian suurimmista ja kansainvälisimmistä taidetapahtumista. Korutaideyhdistyksen osastolla esillä tulee olemaan suunnittelemiani uniikkihopeakoruja.”, kertoo Miia. Näiden lisäksi Miian asiakas Takkacenter lanseeraa uutta omalla osastolla, jossa myös Miia aikoo olla tiiviisti mukana.
Messujen jälkeen suunnittelija suuntaa lomamatkalle Venetsian biennaaliin. ” Menen sinne ensimmäistä kertaa, joten en tiedä mitä odottaa. Toivottavasti paikan päältä tarttuu mukaan uusia vaikutteita muotoilutöihini”, miettii Miia.
