Leenaelina -kaupassa valmistuu hauskoja sisustustarroja uuteen verkkokauppaan
Ihastuttavista printeistä, eläinkuoseista ja söpöistä sisustustavaroista tunnetun Leenaelina -putiikin tuotteita on voinut ostaa syyskuusta lähtien myös netistä. Liikkeen omistaja Leena Astola päätti tarttua uuteen haasteeseen, kun Sisustustarrat.fi -sivuston entinen omistaja ilmoitti lakkauttavansa verkkokauppansa. Uuden aluevaltauksen myötä Leena on ryhtynyt suunnittelemaan ja valmistamaan omia sisustustarroja. ”Sisustustarrojen suunnittelu on mukava haaste printtisuunnittelun ja kuvitustöiden lisäksi", Leena kertoo.
Nyt verkkokaupasta on tullut osa Leenaelinan toimintaa ja valikoimiin lisätään koko ajan uusia tuotteita. ”Vähitellen myös verkkokaupan ulkoasun ja sisällön olisi tarkoitus uudistua ja muuttua vielä enemmän leenaelinan näköiseksi”, kuvailee Leena.
Vanhoja tarramalleja on poistunut entisen omistajan mukana, mutta samalla sivut ovat täyttyneet Leenan itse suunnittelemilla
hauskoilla tarramalleilla. Erityisesti lastenhuoneen maailmaan sopivia tarroja on tulossa paljon. Esimerkiksi juuri äsken ilmestyneessä "Satumetsä" tarrasarjassa seikkailevat kettu, mäyrä, pöllö ja bambi.
Kaikki tarrat valmistuvat Leenaelinan kaupassa Maariankadulla. Kaupan takahuoneessa hurisee leikkuri, jolla Leena valmistaa tarroja asiakaspalvelun ohella. ”Asiakas voi valita tarran värin monesta eri vaihtoehdosta ja usein myös tarran kokoa pystyy muokkaamaan toiveiden mukaan”, Leena lisää.
Leenaelina shop
Maariankatu 6,
20100 Turku
Leenaelinan nettikauppaan pääset tästä.
Käy myös lukemassa aiemmin julkaistu blogipostaus Leena Astolasta
