Suunnittelija Henna Aho viettää leppoisan kesän inspiraatiota keräillen
Henna Aho valmistui TAIK:sta (nyk. Aalto yliopisto) vuonna 2006 ja on sen jälkeen työskennellyt erilaisissa multiprojekteissa. Hennan oma streetwear-vaate- ja asustemerkki BelliBelli syntyi vuonna 2010.
Henna on juuri saanut toisen lapsensa ja tuoreen äidin on rauhoituttava ja kotiutettava itsensä hetkeksi vaatesuunnittelijan tehtävistä. Tänä kesänä Hennan voi bongata keltaisten vaunujen kanssa keskustan puistoista ja leikkipaikoista.
1. Mikä on paras paikka viettää helteistä kesäpäivää kaupungissa?
"Kärsämäen teollisuusalueella sijaitsevan ateljeemme sisäpihan asfalttinurmikko on paras paikka siemailla kahvia tai inspiraatio-siideriä yhdessä taiteilijapuolison kanssa. Pienten lasten äitinä mieltä lämmittää myös hiljainen rantapoukama sekä taidemuseoiden rauhoittava sisäilman viileys. Vaihtoehtoisesti mikä tahansa kaukana-kaikesta-muusta-sijaitseva pelto, jossa voi juosta paljain jaloin ja kaatua multaan on oiva tapa viettää kesäpäivää”.
Manhattanin Kirppis-Center on sen sijaan perheemme aktiivinen "löytöjen" hankkimispaikka, jossa on myös mukavan viileää kesäisin!”, Henna jatkaa.
2. Mitä tapahtumia odotat Turun kesässä?
"Haluaisin mennä ainakin Turku Moderniin, jos vauvat vain antavat luvan. Muuten emme varmaan pahemmin käy järjestetyissä tapahtumissa. Oma intuitio ja kädet auton ratilla on yleensä se luontevin valinta", Henna kertoo.
3. Mitä suunnittelijarintamalla on meneillä tällä hetkellä?
”Kesä on tarkoitus vapauttaa pääsääntöisesti luovemmalle ja villimmälle työskentelylle sekä taiteelle: uusien grafiikoiden valmistelulle ja painotekniikoiden testaamiselle. Haluaisin myös kokeilla rajojen ja vanhojen tottumusten rikkomista. Vasta hankitut akryylivärit olisi suunnitelmissa korkata ja kokeilla maalaamista lähes 10 vuoden tauon jälkeen. Ehkäpä tästä seuraa myös inspiraatiota design-puolen suunnittelulle”, Henna tuumailee.
"Ateljeellemme on myös juuri hankittu uusi silkkipainotyötila, jota haluaisin päästä testaamaan”.
4. Mitä kuuluu BelliBellille?
"Minulla on tällä hetkellä työn alla AF2011 "Contemporary Accessories" -malliston tuotannon järjestäminen syksylle 2011. Malliston tuotteita (huiveja, laukkuja ja kukkaroita) oltiin esittelemässä Berliinin muotimessuilla talvella 2011, ja nyt näitä tuotteita pitäisi alkaa toimittaa niitä haluaviin liikkeisiin."
Henna kertoo, että kesän lopulla olisi toiveissa myös oman nettikaupan avaaminen. Lähiaikoina pitäisi lisäksi selvitä, nähdäänkö BelliBelli ensi syksynä Pietarin vai Pariisin muotimessuilla.
